tiistai 8. maaliskuuta 2011

Myytävänä vanha maalaistalo Pirkanmaalla

  
 
Maaseudulla, reilun 50 kilometrin päässä Tampereen keskustasta on myytävänä vanha, kunnostusta kaipaava maalaistalo pihapiireineen. Talo on reilun kokoinen ja siinä on omistajan kertoman mukaan pirtin, salin, keittiön ja ruokasalin lisäksi neljä huonetta. Talon rakentamisvuodesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta siinä on ehtinyt asua jo useita sukupolvia. Talo on ollut tyhjillään 1990-luvun alkupuolelta asti ja vaatii perusteellisen remontin. Omistajan arvion mukaan sisätilat on ehkä purettava kokonaan ja rakennettava uudestaan. Kuvien perusteella talon runko näyttäisi kuitenkin olevan hyvin ryhdissään. Talo on päällepäin tosi kaunis ja siinä on säilynyt vanhoja yksityiskohtia, kuten ovet ja ikkunat. Talon kanssa samalla tontilla, mutta omassa pihapiirissään sijaitsee uudempi asuinrakennus. Mielestäni tässä talossa olisi remonttia pelkäämättömälle vanhojen talojen ystävälle valtavasti potentiaalia upeaksi kodiksi.

Taloa tarjottiin meille ja kerroinkin siitä Unohdetusta unelmaksi -postauksessa, mutta harkittuamme asiaa asetimme toisen kohteen etusijalle. Sovin talon omistajan kanssa, että laitan talon myynti-ilmoituksen tänne blogiini, jos tätä kautta talolle löytyisi uusi, vanhaa taloa arvostava omistaja, joka olisi kiinnostunut kunnostamaan talon.

Lisätietoja voi kysellä minulta sähköpostitse osoitteella unelmavanhastatalosta(at)gmail.com.

2 kommenttia:

Laurakaisa kirjoitti...

Löysin blogisi kun googlasin sattuneesta syystä sanaparia "vanhaa kunnioittaen". Kiva blogi, ja jaan täysin ajatuksesi tuosta vanhan kunnoituksesta...tai lähinnä sen puutteesta!

Liisa kirjoitti...

Tervetuloa mukaan Laurakaisa! :)