tiistai 11. tammikuuta 2011

Househunting

Nyt kun kaikki vuodenvaihteen pyhät on takana, on taas aika aktivoitua unelmatalon etsinnässä. Lyhyt päivitys talojahdin tilanteesta: uusia kiinnostavia kohteita 0 ja ykkössijalla edelleen aiemmin esitelty hirsiunelma radan varressa. Lähiviikkoina olisi tarkoitus mennä tutustumaan taloon tarkemmin vanhojen talojen asiantuntijan kanssa.

Haluaisimme nähdä vielä muutaman talon ennen kuin teemme ratkaisun VR:n hirsitalon suhteen. Tuntuu, että olisi helpompi tehdä päätöksiä, jos olisi vaihtoehtoja, joista valita. Aiemmat kohteet on ollut helppo hylätä kiinnostavien kohteiden listalta, joten niistä ei oikein ole vertailukohdaksi. Pitäisi vain lähteä katsomaan niitä ei-niin kiinnostavia kohteitakin, niin saisi enemmän tuntumaa vanhoihin taloihin ja siihen, mitä talolta oikeasti haluaa. Muutama mahdollinen kohde meillä on jo mielessä.

Kun myynti-ilmoitusten selailulla ei oikein tunnu tärppäävän, ajattelimme kokeilla vielä omaa ilmoittelua. Tiedättekö lukijat ketään, joka olisi löytänyt talonsa ostoilmoituksen kautta? Entä mitkä voisivat olla hyviä ilmoittelupaikkoja?

Kävijätilastoista muuten huomasin, että täällä blogissa on ihan mukavasti päivittäisiä kävijöitä. Kiva, että olette löytäneet blogini :) Kommentoikaa ihmeessä höpinöitäni, niin päästään vaihtamaan ajatuksia. Ja vinkatkaa, jos teillä on tiedossa kaunis vanha talo, joka voisi olla myynnissä.

3 kommenttia:

Eva-Liisa kirjoitti...

Tuo radan varren talo vaikuttaa kyllä unelmatalolta. Onnea teidän pohdinnoille ja varmasti ihana päästä muuttamaan ja sisustamaan vanhaa taloa.

Anonyymi kirjoitti...

Rautatien vieressä jo useampia vuosia asuneena, voin omasta kokemuksesta kertoa, että junat ei meidän perhettä häiritse. Meiltä löytyy niin lapsia kuin eläimiäkin. Itseasiassa junan ääntä ei normaaliarjessa sisällä edes huomaa. Jos VR:n talo tuntuu omalta unelmalta, niin ei kannata antaa radan estää. : )

Liisa kirjoitti...

Vaikea tuolle upealle talolle on kyllä vertaistansa vaihtoehtoa löytää...

Liisa, ainahan se on kiva päästä laittamaan uutta kotia, mutta tällä kertaa odotan innolla jopa itse muuttoa ja sormet syyhyävät jo tavaroiden pakkaamiseen, vaikkei olla vielä edes taloa ostettu :)

Anonyymi, kiitos kannustuksesta! Kyllä se rata on meilläkin alkanut tuntua sivuseikalta, kun talo on vaan niin upea.