sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Talounelmia, hevosunelmia ja pientä juhlaa

    

Kuvittelen itseni jo asumaan upeaan hirsitaloon radan varressa; sijoittelen mielessäni meidän huonekaluja paikoilleen, suunnittelen remontteja, valitsen maaleja ja tapetteja ja silmäilen sisustuslehdistä taloon sopivia sisustusideoita. Tuntuu, että olen löytänyt uuden kotini ja toivon sormet ja varpaat ristissä ja peukut pystyssä, että mies asiaa harkittuaan pääty kanssani samalle kannalle. Ette usko, kuinka vaikea on antaa toiselle harkintarauha, kun kokoajan tekisi mieli hihkua ja hehkuttaa talon upeutta.

Talounelmaan kytkeytyy toinen pitkäaikainen haaveeni: oma hevonen. Oikean talon löytyminen on tärkeintä, mutta toivon, että uuden kodin sijainti mahdollistaisi hevosen hankkimisen. Jotta tallimatkoihin ei kulu aikaa, haluan hevosen joko omaan pihaan tai kodin välittömään läheisyyteen. Unelmatalossani ei ole riittävän suurta tonttia hevosen pitoon, mutta naapurissa on talli ja keittiön ikkunasta voi ihailla ulkoilevia hevosia. Soittelin muutama päivä sitten tallin omistajalle ja kyselin mahdollisuutta sijoittaa hevonen hänen talliinsa. Tilaa kuulemma on ja muutenkin omistaja suhtautui hyvin positiivisesti ehdotukseeni. Viime päivät olenkin talounelmoinnin lisäksi surffannut ahkeraan netin hevossivuilla.

Meillä on ollut myös aihetta pieneen juhlaan: sain uuden työpaikan :) Juhlan kunniaksi haettiin ruokaa lempiravintolastani Marusekistä ja jälkkäriksi herkuteltiin Suklaamarenki-blogin innoittamana suklaa-suolapähkinäkakulla, jonka resepti löytyy Jotain Sinistä-blogista.

9 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Onnittelut uudesta työpaikasta! Toivottavasti mies lämpenee talolle :)

Susanna kirjoitti...

Oijoi, tuttu tunne, kun itse on ihan satavarma, mutta miehen päätöstä pitää odottaa. Ne päivät olivat minulle viime keväänä tosi tuskaa! Minun odotukseni loppui onnellisesti, toivottavasti myös sinulle käy niin! Pidän kaikkia peukkujani pystyssä nyt!

Kesäkukka kirjoitti...

Onnittelut uudesta työpaikasta!
Ja peukut pystyssä teille!

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka jännittävää! Toivottavasti päätätte ostaa talon ja me lukijat pääsemme seuraamaan sen remonttia ja sisustusta. Kuulostaa mahtavalta paikalta teille!

Onnea myös uuden työpaikan johdosta ja iloisia kevättalven päiviä, toivottelee

Pienen mökin emäntä

Tiina Konttila kirjoitti...

Onpas mielenkiintoinen blogi sinulla, jään seuraamaan kodin metsästystä ja peukutan tälle talolle kovasti :)

Meillä oli vähän sama juttu, itse olin varma mutta miehellä meni hetki miettiessä... Hyvin kävi lopulta vaikka pieni odotus hermoja koettelikin :)

Onnea työpaikasta!

Kirsi kirjoitti...

No mutta tämähän olis aivan loistava vaihtoehto, ei ole liioilla remonteilla pilattu ja kauniita yksityiskohtiakin on säilynyt. Onnea työpaikasta!

Rouva Kukko kirjoitti...

Oi, se on hetken suurta tuskaa, kun joutuu odottamaan, mutta voi sitä reimua, jos onni käy.
Muistan miten itselläni oli myös heti sellainen tunne kuin ois kotiin tullut, kun ensimmäisen kerran kävelin tähän taloon sisään. Ja se hämmästys kun mieheni oli aivan samaa mieltä! En uskaltanut kysyä mitään, ennenkuin tulimme toisesta tapaamisesta ja kaupat oli melkein jo sovittu. Pelkäsin, että tässä on nyt jotain mistä en ymmärrä. Vaan niin se vain oli, että mieheni tahtoi myös tämän talon ja tämä talo me saatiin. Toivon, että te pääsette myös omaan kotiinne.
Onnea myös uudelle työpaikalle!

Hyvä Mieli kirjoitti...

Onnittelut työpaikasta. Kyllä haaveilusta pitää ottaa kaikki ilo irti. Mahtava kohde haaveilla. Hyvin se menee, just niin kun sen pitää mennä :)

Liisa kirjoitti...

Kiitos kaikille tasapuolisesti onnitteluista ja kannustuksesta!

Helpottavaa kuulla, että joku muukin on ollut samassa piinapenkissä ja selvinnyt siitä! Mutta kyllä odottavan aika vaan on pitkä... Perhosia vatsassa ja muurahaisia housuissa ja olo on kuin painekattilalla :D