sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joulun odotusta 12/24

   
   
Tänään se vihdoin tuli: täydellinen talvipäivä joulukorttikuvien ottamiseen. Kirkas pakkaspäivä ja lunta, aurinko pilkahteli pilvien raosta ja jääkin kantoi jo sen verran, että uskallettiin lähteä jäälle kuvaamaan. Tykkään tehdä itse joulukortit ja useana vuonna olen tehnyt ne omista valokuvista. Kuvia  on viime vuosina  koristanut oma koira ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa monikossa koirat. 

Osasin jo ennalta odottaa, että kahden koiran saaminen samaan kuvaan tulee olemaan haastavaa. Pienten lasten vanhemmat varmaan tietävät, mitä tarkoitan. Jos onnistui saamaan molemmat samaan kuvaan, niin menivät niin eri tahtia, ettei kamera saanut tarkennettua molempiin ja jompikumpi oli vain epäselvä suttu. Poseerauskuvissa kävi niin, että kun toinen katsoi kameraan, niin toinen kääntyi katsomaan muualle tai karkasi kuvasta. Onneksi sitkeys palkittiin ja noin kahdensadan otoksen joukosta löytyi myös se yksi täydellinen, joka pääsee koristamaan tämän vuoden joulutervehdyksiä. Yli tunti siihen meni ja kaupanpäällisinä oli paleltuneet sormet ja varpaat.

Mutta kyllä oli upea talvipäivä! Toivottavasti näitä tulee monta lisää. Minä niin tykkään talvesta :)

2 kommenttia:

Eva-Liisa kirjoitti...

Nyt saakin kauniit kuvia ulkona, maisemat on parhaimmillaan, varsinkin jos vielä aurinko paistaa.

Liisa kirjoitti...

Itse tykkään kovasti pakkaspäivän sinertävässä valossa otetuista kuvista.

Vielä kun sataisi lisää lunta, että saataisiin ihastella samanlaista talven ihmemaata kuin viime talvena.