perjantai 18. helmikuuta 2011

Tunnustus

Sain ihka ensimmäisen tunnustukseni Susannalta Susannan Työhuone -blogista. Kiitos paljon!
   

The Gorgeous Blogger -tunnustuksen saajan tulee vastata viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tunnustus eteenpäin viidelle blogille.

Milloin aloitit blogisi?
Lokakuussa 2010.
Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kirjoitan blogissa pitkäaikaisen unelmani, oman vanhan talon etsinnästä. Lisänä on pohdintaa perinnerakentamisesta ja sisustusjuttuja.
Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Blogi kertoo minun matkastani kohti omaa unelmaani, joten toista samanlaista ei pitäisi olla :)
Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Sain inspiraation oman blogin pitämiseen kaikista kauniista sisustus- ja remppablogeista, joita olen seurannut Halusin tallentaa muistoja jännittävästä talonetsinnästä ja kirjata ylös perinnerakentamisjuttuja ja hyviä sisustusideoita. Lisäksi halusin tavoittaa samanhenkisiä, vanhojen talojen vaalimisesta kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.
Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Itse ihailen kovasti blogeja, joissa on paljon kauniita valokuvia. Toivoisin siis, että oppisin paremmaksi valokuvaajaksi ja saisin myös oman blogini kuvitettua kauniilla otoksilla. Ensinnä täytyisi kai opetella kantamaan aina kameraa mukana...

On vaikea valinta kaikista ihanista lukemistani blogeista viittä, joille antaa tunnustus, sillä  mielestäni kaikki ansaitsisivat sen. Valitsen tähän nyt kuitenkin viisi, jotka ovat jokainen omalla tavallaan minua inspiroineet.

Päivänpesän elämää  - upeasti vanhaan henkeen kunnostettu hirsitalo ja kaunis sisustus, paljon hyvää tietoa elämästä vanhassa talossa

Suklaamarenki - mahtavia valokuvia, ihana tapa yhdistää väripilkkuja vaaleaan sisustukseen

Rekous - kauniin vanhan hirsitalon remonttia ja sisustamista, paljon tietoa perinnerakentamisesta

Niinan unelmia - ihanan elämänmakuinen blogi ja värikkäitä sisustusjuttuja

Pilvitarhan paja - minulle ihan tuore blogituttavuus, mutta lumouduin heti värikkäistä kuvista

4 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Hirmuisen paljon kiitoksia tunnustuksesta!! Lämpimät halaukset lähetän sinulle pakkaspäivän piristykseksi ♥

Niina kirjoitti...

Ihana tunnustus ! Olen kovin kovin otettu !!! :) :)
Mukavaa viikonloppua ! <3

Jaana kirjoitti...

Jostain surffailin sinulle kylään.
Ihania talovanhuksia! Tarttukaa ihmeessä radanvierustaloon..saatte siitä hyvän kodin :)
t. 1800-luvulta olevan talon onnellinen emäntä ja 9lapsen äiti :)

Kirsi kirjoitti...

Voi kiitos paljon kauniista sanoista, nyt vasta kerkesin kirjoittaa vastineen blogiini... blogisi on ihana uusi tuttavuus ja odotan aina kovasti postauksiasi:)