torstai 14. heinäkuuta 2011

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän

   
 
Tätä maisemaa katsoessani tajusin, kuinka kovasti toivon löytäväni oman unelmataloni maaseudulta peltojen keskeltä.


Tämä kaunis 1900-luvun alun maalaistalo, jonka pihassa edellinen kuva on otettu, lumosi meidät molemmat niin, että päätimme jo näytöstä kotiin palatessamme jättää talosta tarjouksen seuraavana aamuna. Niin teimmekin, mutta valitettavasti emme ehtineet saada edes vastausta tarjoukseemme, kun talo jo myytiin jollekin toiselle täydellä pyyntihinnalla.

Ihana talo ihanalla paikalla. Kyllä harmittaa, ettemme saaneet sitä omaksemme.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Just noin menettää monta tilaisuutta ostaa oma haavelun kohde, vanha talo. Jos ihan aikuisetn oikeesti jonkin talon haluaa niiin kyllähän sen järkikin sanoo että kannatta nyt ainakin heti tarjota pyydetty hinta eikä ruveta siinä sitten savolaisttain tinkaamaan. Omaan nilkkaan se tolla menolla osuu. Turha ruikuttaa.

Tiinu ja mulla ei ole blogger tiliä...

ja etsiskelen itsekin vanhaa taloa

Liisa kirjoitti...

Niin, siis tässä oli kyse useamman kymmenen hehtaarin maatilasta, jolle oli kokonaisuutena asetettu pyyntihinta. Olivat valmiit myymään tilakeskuksen ja maat myös erikseen, joten teimme tarjouksen tilakekuksesta. Ennen kuin saimme vastausta tarjoukseemme oli "naapurin isäntä" ostanut koko tilan pyyntihintaan.

Hintapolitiikasta olen sitä mieltä, että jokaiselle kohteelle kannattaa laskea hinta, jonka on itse kohteesta valmis maksamaan, ja unohtaa hintalappu, joka ilmoitukseen on lätkäisty. Jos nyt sitten haluaa vielä tinkiä, niin ensimmäinen tarjous sopivasti oman hintakaton alle.

Me emme useimmiten edes lähde sen enempää tinkaamaan tai tarjouskilpailuun, vaan lyömme heti pöytään hinnan, jolla olemme talon valmiit ostamaan. Kaupat joko tulee tai sitten ei.

Useimmiten talolle laskemani arvo jää pyyntihinnan alle. Sikatarjouksia en kuitenkaan tee: jos oma hintakäsitys ja myyjän pyynti ovat turhan kaukana toisistaan, en edes lähde tarjoamaan.

Mutta onpa vastaan tullut myös yksi kohde, josta tarjosimme 20 000 euroa yli pyyntihinnan. Sillä kertaa kohde jäi saamatta, koska myyjälle riitti ensimmäiseltä tarjoajalta saamansa pyyntihinta.

Nykyään moni talo hinnoitellaan pyyntihinnaltaan rutkasti yläkanttiin, koska tiedetään, että useimmat talot myydään alle pyyntihinnan. Aina välillä sattuu sitten kohdalle hövelimpi ostaja, joka on valmis maksamaan rutkasti ylihintaa ihan vain saadakseen talon, ja sekös myyjälle passaa. Olen sitä mieltä, että juurikin nämä hövelit ostajat pitävät yllä nykyistä, korkeaa hintatasoa talomarkkinoilla.

Mutta jokainen taplatkoon tavallaan. Ja onnea teillekin talon etsintään!

Ps. Vaikka en koekaan asiasta erityisemmin ruikuttaneeni, niin pakko silti kommentoida: koska tämä on kuitenkin minun blogini, niin minähän halutessani itken vaikka itkuvirsiä täällä - ja vaikka ihan turhasta, jos siltä tuntuu! ;)

Anniini kirjoitti...

Älähän välitä kurjasta kommentista =( Minäkin ajattelen juuri kuin sinä, talo on niin suuri ostos, että kyllä sen ostossa pitää pystyä hinnasta puhumaan. Olisiko kyseisessä kohteessa naapurin isäntä kiinnostunut vain maista, jos tarjoattekin tarjouksenne suoraan hänelle?